maanantai 21. elokuuta 2017

Kiipeilyuran päätös

Tapahtuipa niinä päivinä toukokuussa 2015, että ulkoboulderia topatessa syntynyt kyynärpäähaava rupeutui, mutta ei oikein päässyt paranemaan ja aukesi useampia kertoja uudestaan. Tuolloin rollareilla käyntiä seuraavana tiistai-aamuna tuntui kyynärpäässä mietoa sykkivää kipua, joka iltapäivää kohti "perkelöityi" ja sai allekirjoittaneen uskomaan että kannattaa mennä päivystykseen kun jo viides henkilö niin kehoitti toimimaan.


Pari päivää kotihoidossa kipuillessani meni maksimiannokset panadolia, buranaa, siitä huolimatta vitunmoista hikoilua ja kuumetta ja kipua. Lääkärin määräämät Rocephalin-lihaspistokset olivat yhtä tyhjän kanssa, torstaina alkoi tuntua että kappaleen viimeisessä kertosäkeessä mennään ja kohta se on siinä. Ei muuta kuin siskon kyydillä Jorvin päivystykseen, jossa vedettiin truutalla (auts) vihreänkeltaista mätää kyynärpäästä. Pötkälleen sairaalavuoteelle, ab-tippa suoneen, odottelua, ambulanssilla Hyvinkään sairaalaan. Siellä 5 vrk seuraavissa merkeissä:



Diagnoosina stafylokokkibakteerin aiheuttama septinen bursiitti (suom. kyynärpäässä oleva limapussi oli infektoitunut).


Ei kuitenkaan kättä sirkkelöity vaikka kuumotti ihan aidosti siinä vaiheessa kun selvästi silmin havaittavissa oleva infektioalue ei iv-antibiootista huolimatta osoittanut laantumisen, vaan pikemmin edelleen leviämisen merkkejä. Siinä vaiheessa tuli mieleen että yksikätisenä voisi vielä taidemaalarina toimia... Antibiootit kuitenkin alkoivat purra, vaikka meinasikin pää hajota.

Kotiutumisen jälkeen homma ei kuitenkaan ollut siinä - moninaiset terveysoireet jäivät päälle joita on tutkittu ja tutkitettu nyt reilun parin vuoden ajan. Sydämen rytmihäiriöt, oikeanpuoleiset vatsakivut, limakalvojen haavaumat, suun kirvely, polyneuropatia, väsymys, tietyt veriarvot jotka viestivät "epäspesifisestä immuuniaktiviteetista".

Kroppa tuntuu muuttuneen tapahtuneen jälkeen pysyvästi kaatopaikaksi. Liikunta ei enää siitä lähtien ole ollut merkittävissä määrin mahdollista. Toivo tilanteen korjautumisesta vielä joskus kuitenkin yhä elää, kaikesta huolimatta.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Edmundilla jälleen

Viime torstaina käytiin taas Edmundilla ja sain yhden kurssisuorituksen(hylyn kartoitus) hoidettua. Sukellus meni ihan putkeen, näkyvyys pohjalla kohtalainen 3-4m. Nykyisin alkaa olemaan tilanne se, että pystyy enemmän keskittymään esim. havainnointiin kohteilla kuin omaan sukeltamiseensa.
Eräs seurueemme jäsen valitettavasti korkkasi pintaan pohjalta hallitsemattomasti. Jälkikäteen suoritettu turvapysähdys ja oireita ei ilmennyt. Hyvä niin.


Edmund on tästä 25m alaspäin.


torstai 6. elokuuta 2015

Hiljaisuus. Muutos. Erilaisuus. Samankaltaisuus. Syvyys. Korkeus. Kylmyys. Helle.


11.6. Ollut viimeisin kiipeilytapahtuma. Siis viime vuonna. Eli vuosi ja 2kk taukoa. Luulin jo välillä lopettaneeni, mutta nyt on alkanut taas halu seinälle/kivelle palata. Miksi näin? No kaikenlaista on matkalla sattunut, mutta pääsyy lienee tuon vanhan harrastuksen paluu elämääni melko aktiivisesti. Viime keväänä päivitetty sukelluksen P1-kortti, sitten suoritettu Nitrox-kurssi ja nyt loppusuoralla oleva P2-kurssi ovat vieneet harrasteaikaa melko tehokkaasti. Kohtalaisesti on ollut sukelluksia, pääasiassa hylyillä. Hyvillä näkkäreillä, huonoilla näkkäreillä. Suunnitelman mukaan menneitä, jotenkin perseelleen menneitä. Kylmiä, sopivia, kuumia(näitä vähän). Avustettu hätätilanteessa, jaettu hengitysilmaa, korkattu pintaan puvun tyhjentymättömyyden takia. Nähty kaloja, rapuja, kilkkejä, hylje, hylkyjä, veden alle jäänyt voimalaitos ym. Kaikki sukellukset on olleet hyviä sukelluksia. Aina on opittu jotain ja kehitytty.
Voisi kuvitella että nämä lajit ovat vastakohtia toisilleen. Minusta ne ovat hyvinkin toistensa kaltaisia. Rauhallisuus, suunnitelmallisuus, tekniikka(siis taidot) ovat molemmissa valttia. Oikein toimittaessa omat kyvyt ja rajat tiedostaen varsin turvallisia. Hölmöilemällä pahimmassa tapauksessa kuolettavia.
Nyt on sellainen kutina, että lähitulevaisuudessa pitää päästä kiipeämään...

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Edmund

Käytiin tuossa viime keskiviikkona Edmundilla (http://www.hylyt.net/hylky.jsp?id=edmund_1907) sukeltaan. Hylhy oli tällä kertaa jo selkeästi laivan (eikä mattolaiturin) näköinen. Harmi vaan, että näkyvyys oli lampulla parhaimmillaan kahden metrin luokkaa. Ei oikein saanu kokonaiskuvaa paatista. Vyper näytti maksimisyvyydeksi mulla 24,6m, pintakulutus oli 22,3. Vähän tuntui säätämiseltä se oma dyykki, johtuen varmaan näkyvyydestä. Ei meinannu oikein leijunta toimia ja osaltaan nosti tuota kulutusta varmaan se edestakas pumppaaminen liivillä. Kylmäkin oli. Ja kivaa!!

Juuri saamamme tiedon mukaan 7a on saavutettu blogimme toimesta (tässä vaiheessa tosin yliksellä, mutta kyllä se sieltä tulee). Otsikon tavoitteelisuus alkaa siis olemaan tosiasia. Vielä kun joskus itse pääsis moiseen...

Hyvä N!!! Ja hyvä Harry varmistajana!!

torstai 12. kesäkuuta 2014

Johan se meni!

Hiljaiseloa täällä ollut, koska olen ollut rankentelemassa mökkiä, enkä näin ollen ole paljon muuta ehtinyt harrastaa. Sitten viime päivityksen on ollut tasan kaksi tapahtumaa. Ensimmäinen oli 10.5. kun käytiin N:n ja Dirty Harryn kanssa Rollareilla. N pääsi Liidimasterin (mä en) ja Harrylla oli ensimmäinen kosketus ulkokiipeilyyn. Herra pääsi yliksellä pienellä psyykkaamisella mukavasti Lanttumaakarin (5+), mikä mielestäni on ihan hyvä aloitus ulkospedeilylle.

Lopuksi vein herrat ylös ja kateltiin vähän sitä toimintaa yläankkurilla ja laitoin isännät laskeutumaan. En voi sanoa, että opetin toimintaa yläankkurilla, koska mulla ei ole pätevyyttä k.o. puuhaan, mutta kerroin jotain, mitä itse tiedän. Ja se ei ole paljon.

Eilen sitten N.n kanssa back to the roots -tyyppisesti yövuoro Lintukalliolle. Pitkästä tauosta ja tahtotilan vaillinaisuudesta johtuen omalla rävellyksellä en saanut aikaiseksi muuta kuin nyrjähtäneen nilkan (ei onneksi pahasti). Viimeisenä reittinä N lähti taas hinkkaamaan sitä v...n nihkeää Natriumkuutamoa (6c+). Alku tuntui taas yhtä mahdottomalta kuin viimeiset pari vuotta, mutta parinkymmenen yrkän jälkeen löytynyt jalkakombo vei reittiä puoli metriä eteenpäin ja kymmenkunta yrkkää lisää toi monivuotiselle projektille toppauksen. Se oli N:n omien sanojen mukaan vielä viime kesänä sarjassamme "mä en pysty tätä ikinä kiipeämään. Tää on jollekin kakskyt kiloselle hippiäiselle tehty". Totta on se, että se ei varmasti ole greidissään herralle helpoin reitti. Se on vähän morpho ja oikeesti semmonen näppihelvettireitti, että keveys jeesais. Se oli myös herran ensimmäinen 6c ulkona. Ja vielä + perässä!

Näin niitä reittejä helevetti oikeesti kiivetään!!!



Rollarit. N varmistaa Ruotsalaistyyppisesti, Harry ährää.

Mut aina on voimia poseerata

"Kuin v...ssa sä oot ne noin solmuun saanu"?

Nyt ei Harrya enää hymyilytä...

lauantai 3. toukokuuta 2014

Vesillä.

Eilinen meni sukeseuran perämoottoria huoltaessa, veneen vesille laskussa ja pikku sukelluksella Porkkalanniemen lähistöllä Linjatauluhylyllä http://www.hylyt.net/hylky.jsp?id=linjatauluhylky Pikkasen oli jännitystä kun itsellä eka avovesi 17-vuoteen, eka hylky, eka meri, eka Nitrox, eka... Ja nippanappa syvin dyykkini. Lainatietsikka näytti 29m. Näkyvyys ei ollu mikään kovin jouluinen ja lämpöäkin oli 5c pinnalla ja pohjalla, mutta hauskaa oli ja sukellus meni ihan putkeen. Hirveesti en ehtiny hylkyä ihmetellä kun oli siinä sukelluksessa tarpeeks puuhaa. Pikku jännityksestä johtuen ilmankulutus oli aika reipasta. Positiivista oli, että viimeksi vuotanut kuivapukuni ei enää vuotanut, joten paikkaus oli onnistunut. Negatiivista taas se, että veneeseen noustessa pudotin painovyön....Urpo... Noh, onneksi eräs herrasmies nouti sen.

Yhdellä seureemme sukeltajalla ei mennyt ihan parhaasti, vaan hän tuli paristakympistä jalat edellä pintaan. Selvisi onneksi säikähdyksellä, eikä alttiinaoloaikaa ollut vielä montaakaan minuuttia, joten ei vaatine jatkotoimenpiteitä. Seurantaa.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Mellunmäki.

Jokseenkin vaisua kiipeilyssä. Jotain cavea ja Tapanilaa sitten viime päivityksen. Tänään ilta meni Mellunmäen kivillä kykkiessä. Ihan jees keikka. Ottaen huomioon treenin olemattomuuden ja päällä olevan flunssan, saa olla ihan tyytyväinen 5+ ja 3x 6a toppauksiin. N tuuppas vielä sen projekti 6a+:n pois kuleksimasta. Itelle ei oikein tuntunu siinä alussa olevan edelleen mitään järkeä.
Jotenkin "Vulgarity of urban life" -6a kulma oli itelle ehkä se paras tööttäys (mut mähän tykkään kulmareiteis muutenkin).
Lisää kiveä!!
Teippi auttaa aina!


torstai 3. huhtikuuta 2014

Hani....

Tänään se nyt sitten tapahtui. Olen houkutellut parempaa puoliskoani kokeilemaan kiipeilyä pitkään, mutta ei ole oikein innostanut(en usko, että tykkään, ei oo mun juttu, pelottaa...). Tänään lähti. Ja kas kummaa, lievästä korkeanpaikan pelosta ei paljon haittaa ollut ja tais vähän tykästyä puuhaan.

Suorite? Tapanilassa A-hallin korkeimmalla kohdalla ensin 4+ neljännellä yrkällä (ei voinu antaa periks). Sen jälkeen yks kiva nurkka- 5a tokalla yrkällä. Meni kyllä todella mallikkaasti ekaks kerraks. Tais vähän yllättyä itekin. Se mikä erityisesti kiinnitti huomiota, oli se reitin työstäminen ajatuksella. Ei mitään turhaa hötkyilyä (niinku itellä), vaan funtsitaan mitä tehdään ja sit tehdään rauhassa. Rockrock! Propsit vaimolle!

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Start.

Ulkokausi on nyt sitten korkattu. Käytiin lauanatina N:n kanssa Riistavuoressa. Vetäistiin ne pari nelosen korkeeta hässäkkää ja se yks 5b toisesta reunasta. Noi oli mun kohdalla ehdottomasti korkeimmat boulderit ja kyllähän se jänskätti, vaikka reitit oli helppoja.
Luulen, että kauden aloitus tuolla teki kupolille hyvää. Jospa ei sitten tarvis tutista paskat housuissa kun menee puoli metriä yli pultin....
Oli kivaamukavaa!

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Proidin kempsautus (Mr. N)

Tänään se sit tapahtui... eka 6C meni, vieläpä pikkuruisella plusmerkillä varustettu sellainen (sisämuoviboulder-reitti). Reitti oli tyypiltään positiivinen hiippailu maustettuna railakalla krimppi-rypistyksellä.

Jotenkin "tiesin" paikalle päästessäni, että nyt se menee. Ja menikin, sen käyntikerran ekalla yrittämällä. Vahvasti mystinen laji (ilman mitään yliluonnollisuutta, fyysisten ominaisuuksien ollessa riittävällä tasolla). Pitää vain luottaa ja antaa mennä. Mutta se vain ei aukene omalla aikataululla, vaan vasta kun on "valmis".

Samalla käynnillä tuli läpsyteltyä myös eräs snadisti nega sloupperi 6B. Tästä on hyvä jatkaa kevättä kohti, perusasioitten parissa.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Diver's do it deeper.

Kävin vuonna -95 CMAS:n  P1 kurssin. Pari vuotta tuli siinä sitten suklailtua ja sitten se jäi erinäköisistä syistä. Duunikaverin avustuksella ja lievällä painostuksella olin sitten äskettäin Kirkkonummen uimahallissa vermeet selässä plutaamassa. Aika hienosti tämä kouluttaja ja seuran pääkouluttaja järkkäs mulle mahdollisuuden. Kiitos heille.
 Pienen alkukankeuden jälkeen alkoi sujumaan ihan siedettävästi. Ensin oli pakotettava ittensä hengittään ym. pientä.
Oli kuitenkin kivaa. Tai siis KIVAA! Täytyy nyt hoitaa se vuonna 2000 vanhaks päässyt kortti ajan tasalle.

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Satiainen.

Käytiinpä äsken tutustumassa  Mr. N:n kanssa tähän maagiseen Isatikseen. Magee paikka ja mukavan väljääkin oli. Kaikkee muutakin härpäkettä ku boulderia. Ilmakiekkoa, ampumasimulaattoria, flipperiä, shoppia, joogaa ja BMX-pyöräilijöille sellanen volttihyppyri, jossa pehmustettu laskeutuminen. Hurjan näköstä touhua. Kivoja reittejä. Täytyy mennä toistekin. Silti uskon, että Konala jää ensisijaiseksi mulle ainakin sijaintinsa takia. Ja kyllä, se hänkki ON iso!
Kärppä suosittelee.

Jäipä siinä erään uuden tuttavuuden kommentti askaruttamaan mieltä. Sanoi, että tykkäis, jos greidejä ei ois merkattu ollenkaan. Kyllä. Siinä ois itua. Ei menis siihen numeroiden kyttäämiseen se homma ja kyllä sitä suunnilleen haarukoi ne oman tasonsa reitit sieltä seinältä.

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Tööt.

Hiljaista ollu kiipeilyrintamalla, paria Caven keikkaa lukuunottamatta. Tänään pikareissu N:n kanssa, eikä oikeastaan ollu mitään odotuksia. Tai siis oli odotuksena, että tuskin menee mitään. Meni yllättävän kivasti kuitenkin. Yks 6a, joka ois ollu flässättävissäkin, mut ei kuitenkaan. Kakkosella meni sit aika smuutisti. Yks 6a+ dyno, johon olen aika tyytyväinen, mä kun en yleensä ole kovin dynaaminen kiipeilijä... Tietty, haluisinpa nähdä sen päivän ku teen tommosen dynon siinä kohtaa ku on pultista menty pari metriä ohi. Hyvää huttua! Hyviä kemikaaleja!

Viime lauantaina oli blogin 3-vuotis synttärit. Hommahan alkoi siellä vuodatus.netissä, mutta vaihtui sitten tänne kun palveluntarjoajan ja tarvitsijan intressit eivät kohdanneet.
Alkuunsa oli vaan meininki kokeilla tällaista kirjoittamista, nyt se näyttää muodostuneen tavaksi. Perusajatus on kuitenkin edelleen sama: Yrittää kiteyttää "tavallisen tallaajan" ajatuksia kiipeilystä, vaikeuksista, krukseista, toppauksista ja tietty pakittelusta. Gearia unohtamatta...

Näyttää kivasti toi näyttökertalaskurikin ylittäneen 5000:n rajan. Siihen vielä vuodatuksen aikaiset 1,5K päälle. Positiivista on se, että joku viittii näitä joskus lukea ja statistiikan perusteella ihan mukavasti on vielä palaaviakin kävijöitä. Myöskin N:n ja BigL:n uudehko mukaantulo kirjoittajapuolelle nostanee jutun tasoa entisestään (jos se nyt on ylipäätään mahdollista). Eli Kärppä's outdo ei ole enää pelkkä ilmiö, vaan myös yhteisö (jota Kärppä suvereenisti hallitsee). Keep reading, we try to keep climbing!

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Freak show.

Astuessani normaalisti Caven ovesta sisään ja nähdessäni jo ovelta paikan olevan täyteen ammuttu, hyvä fiilikseni yleensä hajoaa kuin kallis kristallilasi, joka kevyesti töytäistään tummalta mahonkipöydältä paksulle marmorilattialle. Eilen se ei hajonnut. Mieli oli tyhjä kaikesta ylimääräisestä tuubasta, johtuen aika rankasta työpäivästä ja tätä edeltäneestä valmistautumisesta, joka kesti yöllä kahteen. Kouluttaja poistui tilapäisesti työssään mukavuusalueelta. 
Ylikansoitus ei tosiaan poikkeuksellisesti häirinnyt millään tavalla. Ne muut ihmiset ei ollu siellä mulle. Tai ne oli jossain rinnakkaisulottuvuudessa. 
Kuppi oli tietysti myös fyysisesti aika tyhjä, joten mitään en saanu aikaan, mutta kuten todettu: Voittaja on se, joka tulee paikalle. Tuon mielen tyhjentämisen kaikesta markkinahumusta kun pystyisi tekemään tietoisesti, niin koodi rokkais todennäköisesti paremmin.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Weekend warrior.

Lauantaina N:n kanssa Cavessa ja tänään Tapanilassa. Cavessa ei mitään mainittavaa. Toisto sille taannoiselle 6a/b:lle ja yks uus 6a (kiitos Betasta N:lle). Ihan hyvä fiilis silti. Tai kuten N totes, että se on voittaja, joka tulee paikalle, eikä haise viinalta. N tööttäs kaks uutta 6b:ta, joista toinen oli flaaaaash!!! Eka oli selkee voimapumppijumppa ja toka taas semmonen herkistely "ei millään" otteilla.

T-nilassa liidasin ekaks yhen helpon alavitosen, sitten ylistelin yhen kivan (yllättäen tykkäsin, ku oli nurkkareitti) 5c:n sillai, että kiipesin sen myös alas. Se on nyt N:n mielestä sitä kuuminta itteään. Eipä sit muuta ku pakittelua. Funtsin tossa pitkään, että miksei oikein kupoli ollu mukana omassa kiipeilyssä. Äskettäin tajusin, että varmaan oli nälkä. Lähdin reissuun puolikkaalla ruispalalla niin tais loppua bensa. Himaan tullessa oli ihan horkka päällä. Ei näin. Kumminkin neljän tunnin setillä pitäis olla fuelia, kun ei se tosta vararavinnosta oikein noin nopeesti imeydy. Juniori oli mukana toista kertaa köysittelemässä. Hyvin meni.

N sen sijaan oli "In flames", jos näin voidaan sanoa. Herra sai topattua pitkäaikaisen kuluttavan pitkän reitin A-hallista, joka lähtee negan päätyseinän oikealta alhaalta ja päätyy vasemmalle ylös. Siihen lisäksi yks 6a+ yliksenä, alavitonen liidinä ja trenditreeniä itsevarmustavilla sillä aikaa kun mä varmistin junioria.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Ylläpitoa ulkomailla (Mr. N)

Reilun kuukauden kestoisen Japanin reissun aikana tuli ostettua+käytettyä 10 kerran kortti eräälle Tokion sisäkiipeilysaleista, jotta greidi ei kuoppaisi aivan kamalasti matkan seurauksena. Kiipeilykäynnit tarjosivatkin erittäin tervetulleita hengähdystaukoja matkan aikaisiin velvoitteisiin.


Salille käyjien osalta kiipeilijöiden ikäjakauma oli selvästi korkeampi kuin Suomessa. Ainakin puolet oli arviolta 40-70 vuotiaita, ei ollenkaan niin "teinivoittoista" menoa kuin esim. kotimaassa tapaa nähdä.

 
Seinät olivat täpötäynnä otteita ja vaatikin tulkkia ennen kuin pääsi perille, miten reitit muodostuvat, miten greidaus toimii, jne.


Eli toisin kuin Suomen sisäseinillä, reitit eivät ole otteiden värien määrittämiä, vaan reittiin kuuluvat otteet on merkitty teipein. Teipissä oleva merkki (numero, tai länsimainen kirjain, tai japanilainen kirjainmerkki) identifioi reitin. Teipin väri antaa osviittaa reitin haastavuudesta, joka täkäläisen vaikeusasteikon pohjalla asettuu välille 10 (helpoin) ... 1 (vaikein).



Aloitusotteisiin on lisäksi merkitty reitin otteiden määrä sekä mahdollisesti greidi. Kirjainreiteillä käytetään vain teipein merkittyjä otteita, kun taas numeroreiteillä sai jalat laittaa mille tahansa otteille, kunhan käsien osalta pitäytyy vain merkityissä teippiotteissa. (Luulin jo että numeroreitit olisivat siten nauruhelppoja läpihuutosutaisuja, mutta luulin väärin...)

Positiivinen hiippailu ja/tai lämppäseinä
Kattomestaa
Suomalaisiin kiipeilysaleihin verrattuina, otteet olivat hitokseen paljon liukkaampia = vaikeampia! Japanilaiset vaikuttavat ruumiinrakenteellisesti paljon kiipeilyyn soveltuvammilta kuin tämä valkoisen rodun edustaja - ainoa mikä itsellä tuntui olevan parempi japanilaisiin verrattuna, oli reachi.

Salin työntekijöistä jäi mieleen varsinkin Kusano-san, joka kysyttäessä kertoi kiipeilleensä vaatimattomat 30 vuotta. Varsin lämminhenkisen oloinen heppu. Häneltä sain ohjeena mitä (hänen tekemiään) reittejä minun kannattaisi harjoitella, joita sitten kuuliaisesti työstinkin useilla seuraavilla käyntikerroilla.

Reissulla luin myös viimein työkaverilta 40-vuotislahjaksi saamani "Training for Climbing" -kirjan, mikä osoittautuikin hyväksi asiaksi. Sen kirjoittajalla on myöskin 30 vuotta kiipeilyä vyön alla. Varsinkin core-harjoittelu sekä treenaamisesta aiheutuvien sormi- ja käsivammojen välttäminen olivat itselle nappiluettavaa. Kirjan neuvomia core-liikkeitä tulikin sitten välipäivinä ähkittyä.

Lopuksi vielä kuva vuorelta jossa kävimme autolla. Ulkokiipeilyä en päässyt matkalla kokeilemaan, vaikka kiipeilykengät kulkivatkin siltä varalta melkein koko ajan mukana.


torstai 2. tammikuuta 2014

Kinkkumixtan jälkipeliä.


Laitanpa tähän vielä lyhyen videonpätkän tuosta loppuvuoden ähräyksestä. Omana kommenttinani voisin todeta, että viime vuonna todettu "tarttis olla joku haka" näytti toimivan ja avasi minulle reittiä pätkän lisää. Loppu on vaan miehestä kiinni ja pikkuisen olosuhteista, elikkäs topissa saisi olla jotain jäätynyttä.



Kinkkumixta 2013 from Kärppä76 on Vimeo.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Jälkipeliä.

Jepujee! Luulin, että vuosi 2013 päättyi kiipeilyllisesti, kuten edellinenkin, eli turvemixtalta turpaan ottamisella. Eilen kuitenkin teimme BigL:n ja juniorien kanssa keikan  Jyväskylän Boulderpajalle. Varsin asiallinen paikka. Reittejä tarjolla kaikentasoisille, hyviä muotoja ja pieni köysiseinäkin. Kuuleman mukaan muotoa tulossa lisääkin. Kärppä suosittelee.

Tässä vaiheessa voisi tietysti vetää nippuun vuoden 2013. Toistoja vaihteeksi liian vähän, mutta kiipeily on ollut miellyttävää. Highlighteja voisi olla 6B+ boulderi, Nuuksion aurinkoiset keikat, trädin alkuunsaattaminen ja Vihersalon The Kiven löytyminen.
Kiipeilyn miellyttävyyttä selittänee se, että on myöntänyt itselleen miksei kehity ja lopettanut tuijottamasta greidejä ja keskittynyt nauttimaan kiipeilystä sillä omalla vaatimattomalla tasollaan. Turha odottaa järisyttävää kehitystä, jos toistoja harvemmin kuin kerran viikossa, eikä treenaa mitään lajia tukevaakaan lajiharjoittelua. Tai yleensäkään mitään. Mähän oon joskus aiemminkin sanonu, että mä en treenaa kiipeilyä, mä käyn silloin tällöin kiipeilemässä, koska tykkään siitä. Ja sitäpaitsi se on aika hyvää vastapainoa. Kun puristaa kynnet valkoisena jotain liian pientä krimppiä, ei paljon tuu mietittyä kenenkään HOPS:a tai HOJKS:a. Jossain vaiheessa meinas vaan totuus unohtua ja rupes fokusoitumaan vaan siihen greidin kasvuun. 
No niin, mielestäni sain aika hyvin perusteltua ja seliteltyä, miks oon niin huono...

Kiitos vuodesta 2013 Mr.N:lle, BigL:lle, Artolle, Dirty Harrylle ja erityisesti vaimolleni, joka osaltaan on mahdollistanut harrastukseni. Ja vuonna 2014 ODOTAN MYSTERIOUS M:n PALUUTA  SIELTÄ KIJOITUSPÖYTÄNSÄ ÄÄRESTÄ MYÖS KIVEN PARIIN.



Näkymää pajalta. Ton sinisen seinän vasemmalla puolen oli vielä pieni köysiseinä, eli monipuolisuuttakin löytyy. Tuolla vihreessä muodossa keskellä oli kiva luola, josta BigL toppas yhden timangin 6b kattoreitin Flaaaashina!

maanantai 30. joulukuuta 2013

Kinkkumixta 2013


Lähdettiin Kärpän kanssa jo perinteeksi muodostuneelle Kinkkumixtalle Keski- Suomen synkimpiin metsiin.  Tällä kertaa menimme paikkaan, josta löytyy kuusi- seitsemän metrinen kalliotaivas... ihan kivoja reittejä kesäisin, ja mikäli olisi pakastanut märän jakson jälkeen oltaisiin varmaan saatu jonkinlaista jäätäkin Kärpän hakuilla hakattavaksi, vaan kun ei niin ei: mentiin tyylittömästi pitkin ehtaa, märkää graniittia. Itselleni on näemmä perinteeksi muodostunut täydellinen harjoittelemattomuus tätä hienoa lajia kohtaan, ja kun kerran vuodessa kokeilee hakuilla ja raudalla ylösmenoa, niin huomaa puutteensa lajissa aikalailla ensimmäisen metrin aikana. Hapottaa, pelottaa ja tekee mieli kotio. Urheasti yritettiin, ja Kärpällä oli parhaat yrkat syysmärällä kalliolla, vaan silti jäi kaksi reittiä odottamaan ensinousuaan mixtaten. Toisen reitin toppausta avittaisi ihan oikeasti talven tuleminen, eli lopun hienoisessa släbissä saattaisi talven tullessa olla jotain alustaakin hakuille. Kovan hapotuksen jälkeen söimme Kärpän mukaan ottamia jouluisia eväitä, josta onkin ainokainen kuvamme…tämmöistä, mutta mukavaa oli ulkoilla syysraikkaassa joulusäässä!
 Kuivaa piparia märässä metsässä. Kaikkensa antaneena.
 

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Veivausta.

N viittaa tuossa aiemmassa kommentissaan eiliseen keivin reissuun. Hyvä setti, alkuunsa joku 5c, sitten ykkösellä se viimeks kesken jääny 5c/6a. Tosin, en kyllä tuoreenakaan saanu hylkeiltyä itteäni katolle, mutta keksin sitten toisen tavan. Vähän kun kantista kiinni pitäen nojas taakse niin sain jalan nostettua otteelle, joka muuvina aiemmin tuntui utopistiselta. Järjen käyttö sallittua.
Sitten vielä tuskaisen monta yrkkää 6a/6b reitille, joka oli paikotellen aika herkkä. Tykkäsin. Ei taas mitään näpittelyä vaan hassuja vääntämisiä. Päätin sitten, että nyt on viimenen yrkkä tälle kertaa ja nyt menee. Tai sitten ei. Meni. Kiipesin sen kyllä betalla, jota en nähny kenenkään muun käyttävän. Se yleisempi beta ei vaan tuntunu istuvan. Greidispekulaatiota? Mun mielestä 6a,  N:n mielestä 5c, mutta se vetikin siihen flaaaaaaashin! N:llä oli hyvä päivä muutoinkin: pari topakkaa 6b projetia tulivat valmiiksi.
Herra lähtee nyt pitkäksi aikaa nousevan auringon maahan ansaitulle lomalle, joten YYA-sopimukseemme kiipeilyn osalta tulee tauko, mutta joulunaikaa mielenkiinnolla odottaen..... Toivomuksena trädimixtaan joku FA tikattua. Vaatimattomat on toiveet, ottaen huomioon ettei hakuissa ole taas roikuttu yhtään. No, lahjattomat reenaa...