tiistai 18. syyskuuta 2012

Homecoming

Muutosta ja muusta säädöstä sain eilen otettua aikalisän ja karattu Lintukalliolle pariksi tunniksi. Tahkosin alkuun sitä Blossiossia, jota viimeksi tapailin, mutta ei siitä mitään tullut. Ei oikein saanu yläkertaa pysymään kasassa. Painuttiin sitten oikealle sektorille ja sain sentään Tuksuun toiston. Sen jälkeen hierottiinkin viereistä 6c+:a, joka oli pirun hauskaa ja hommassa rupes oleen taas tekemisen meininkiä, vaikka en mä sitä koskaan pääse. N veti jo pari aika hyvää yrkkää siihen. On se kova... Mut joo, pari viime kertaa ja tän reissun alku on ollu sellasta löysää lieroilua, mutta loppujen lopuksi rupes löytyyn vähän kateissa ollutta rokkenrollia siihen tekemiseen. Sit rupeskin satamaan. Suomi.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Lintukallio igen

Pitkästä aikaa kivellä eilen N:n, sukulaispoikansa ja tämän jonkun kaverin kanssa. Ei taaskaan sujunu, mutta kiva oli päästä tuulettumaan välillä muuttopölyistä. Yhdestä 6a:sta jäi positiivisesti hampaankoloon seuraavaa kertaa varten... Huono fiilis taas jäi siitä, etten päässyt edes Tuksua, jonka olen aiemmin topannut. N:n sukulaispoika sen sijaan sai sen ansaitusti aikansa yrkkäiltyään topattua. Kehitys kehittyy...

perjantai 7. syyskuuta 2012

D.I.Y Otelauta

Mähän oon halunnu jostain syystä otelautaa aika pitkään, mutta en ole tullut moista hankkineeksi. Joitain aikoja sitten mulle selvisi, että kappas, niitähän on puisiakin (esim. Beastmaker). Kyllähän tollasen nyt Suomalainen mies ite tekee....

Siitä se lähtee. Leveä lankku työkaluja: Mitta, sirkkeli, yläjyrsin, kynä.
Insiröörin suunnittelema hahmotelma tuhannesosamillimetrin tarkkuudella...
Pokettien ja slouppereiden paikat alkaa hahmottua...
Tällä mennään! Loppuhiontaa ja pintakäsittelyä vailla. Noi kuopathan on jyrsitty ihan freehand-art -menetelmällä, eli jos olis jaksanu värkätä ohjureita, niin olisi saanu kauniimman, mutta ei vaikuttane käyttöön... Kolmen syvyisiä, kahden, kolmen ja neljän sormen poketteja. Kaksi v-mäistä sloupperia, yksi leveä loivempi sloupperi.
 
Mut mun otelaudasta löytyy jotain, joka yleensä kaupallisista puuttuu: KUNNON kahvat!!

Uomis

Bout viikko taapäin käytiin Uomiksessa (http://27crags.com/crags/uomarinne/topos) N: n kanssa iltakiikuilla. Siistiä! En päässyt mitään ylös! Ei oikein homma maistunu ja oli löysä fiilis. Kannatti kuitenkin mennä (aina kannataa). Pääsi vähän tuulettumaan kun on tullu istuttua näppiksellä pedagogian parissa vähän liikaa, mutta nyt se on loppu. Ei siinä, muutto painaa päälle, että ei oikein ole ehtiny harrastaa, mutta kaikelle on aikansa. N ansioituneesti tuolla Uomiksella pompsautti greidiään taas pykälällä lähettämällä Trolljegeren (6b). Hieno lopetus parille hyvälle yrkälle!