maanantai 30. joulukuuta 2013

Kinkkumixta 2013


Lähdettiin Kärpän kanssa jo perinteeksi muodostuneelle Kinkkumixtalle Keski- Suomen synkimpiin metsiin.  Tällä kertaa menimme paikkaan, josta löytyy kuusi- seitsemän metrinen kalliotaivas... ihan kivoja reittejä kesäisin, ja mikäli olisi pakastanut märän jakson jälkeen oltaisiin varmaan saatu jonkinlaista jäätäkin Kärpän hakuilla hakattavaksi, vaan kun ei niin ei: mentiin tyylittömästi pitkin ehtaa, märkää graniittia. Itselleni on näemmä perinteeksi muodostunut täydellinen harjoittelemattomuus tätä hienoa lajia kohtaan, ja kun kerran vuodessa kokeilee hakuilla ja raudalla ylösmenoa, niin huomaa puutteensa lajissa aikalailla ensimmäisen metrin aikana. Hapottaa, pelottaa ja tekee mieli kotio. Urheasti yritettiin, ja Kärpällä oli parhaat yrkat syysmärällä kalliolla, vaan silti jäi kaksi reittiä odottamaan ensinousuaan mixtaten. Toisen reitin toppausta avittaisi ihan oikeasti talven tuleminen, eli lopun hienoisessa släbissä saattaisi talven tullessa olla jotain alustaakin hakuille. Kovan hapotuksen jälkeen söimme Kärpän mukaan ottamia jouluisia eväitä, josta onkin ainokainen kuvamme…tämmöistä, mutta mukavaa oli ulkoilla syysraikkaassa joulusäässä!
 Kuivaa piparia märässä metsässä. Kaikkensa antaneena.
 

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Veivausta.

N viittaa tuossa aiemmassa kommentissaan eiliseen keivin reissuun. Hyvä setti, alkuunsa joku 5c, sitten ykkösellä se viimeks kesken jääny 5c/6a. Tosin, en kyllä tuoreenakaan saanu hylkeiltyä itteäni katolle, mutta keksin sitten toisen tavan. Vähän kun kantista kiinni pitäen nojas taakse niin sain jalan nostettua otteelle, joka muuvina aiemmin tuntui utopistiselta. Järjen käyttö sallittua.
Sitten vielä tuskaisen monta yrkkää 6a/6b reitille, joka oli paikotellen aika herkkä. Tykkäsin. Ei taas mitään näpittelyä vaan hassuja vääntämisiä. Päätin sitten, että nyt on viimenen yrkkä tälle kertaa ja nyt menee. Tai sitten ei. Meni. Kiipesin sen kyllä betalla, jota en nähny kenenkään muun käyttävän. Se yleisempi beta ei vaan tuntunu istuvan. Greidispekulaatiota? Mun mielestä 6a,  N:n mielestä 5c, mutta se vetikin siihen flaaaaaaashin! N:llä oli hyvä päivä muutoinkin: pari topakkaa 6b projetia tulivat valmiiksi.
Herra lähtee nyt pitkäksi aikaa nousevan auringon maahan ansaitulle lomalle, joten YYA-sopimukseemme kiipeilyn osalta tulee tauko, mutta joulunaikaa mielenkiinnolla odottaen..... Toivomuksena trädimixtaan joku FA tikattua. Vaatimattomat on toiveet, ottaen huomioon ettei hakuissa ole taas roikuttu yhtään. No, lahjattomat reenaa...

torstai 5. joulukuuta 2013

Keivausta

Mmmm....kiipeilyä....mmmm. Eilen  N:n kanssa varsin positiivinen boulderkeikka. Ekana kiipesin yhden viimekerrasta projektiksi jääneen 5c:n ykkösellä, sen jälkeen meni yks 6a ja tietysti flaaaaash! No joo, oli aika pehmeä 6a. Siihen vielä toinen 6a tokalla yrkällä. Lopussa rimpuilin yhtä 5c/6a:ta ja kaikki moovit sain työstettyä, mutta en vaan jaksanu hinata itteäni hylkeenä katolle. Ei riittäny paukku enää. Ekaks lipesin, tokalla yrkällä hajos pää, mutta kolmanteen olen varsin tyytyväinen. En topannu, mutta yritystä ei puuttunu...aikamoista rimpuilua. Hyvä keikka ja jotain saatiin aikasekskin. N mm. tööttäs yhden 6b:n kakkosella.

tiistai 26. marraskuuta 2013

FB

No niin. Nyt on Kärppäkin sitten taipunut sosiaalisen ikeen painostuksesta ja mennyt sinne kirottuun naamakirjaan. Tai siis meninhän mä sinne jo toissa keväänä kun opinnoissa oli "Sosiaalisen median keinot ja välineet opetuskäytössä" -jakso, mutta sitten laitoin tilin lepäilemään. Nyt kun olen eräässä työryhmässä mukana, joka käytännössä vaatii tuolla olemisen, niin ollaan sitten. Katsotaan, ahdistunko liikaa, vai rupeanko päivittämään kaikki paskalla käynnit siellä...

maanantai 25. marraskuuta 2013

Raport

Eilen Cavessa ja toissapäivänä Tapanilassa. Ihan hyvää, joskin rauhallista settiä. Bouldereissa ei mitään ihmeellistä. Yksi miellyttävä (lue:pelottava) 6a tuli topattua. Tapanilan liidikeikalla pari 5b:tä toppiin ja yks kiinnostava 5c projektiks.

Jatkoraporttia Lanzarotelta: Oli siis tarkoitus järjestää kiipeilyaktiviteettia paikallisen palveluntarjoajan palveluita hyväksi käyttäen ja buukkasin itteni jonkun ryhmän kaupanpäälliseksi. Ne oli menossa touhuamaan jotain köysiratalaskeutumista ja siinä lähellä piti olla kallio, jonne oli tarkoitus mennä kiipimään... Eivät voineet järjestää mulle kyytiä, eli jäi niihin puheisiin, että hommaan itteni muuten pelipaikalle.

Näytin ton ajo-ohjeen taksikuskille, joka selitti jotain, josta ymmärsin, että voi viedä mut johonkin, mutta ei perille asti. Ok.


Tohon se mut sitten jätti.
 
Sinne meni kyyti.


Ja jostain tästä kuumaisemasta pitäis löytää kiipeilykaltsi...
 
Aikani kun talsin rantaa pitkin, niin rupeshan se jyrkkeneen. Tässä vaiheessa rupes myös selviään, että tuskin kiipeäisin tänään mitään, koska kaltsin kuvaus on "Place where the lava taps hit the sea creating spectacular cliffs on the 20 meters of height, with a shelf at level of the sea". Eihän toi kuvassa miltään näytä, mutta tuolla keskellä kuvaa kalliot on noin 10m korkeita ja se vähän puhalsi Länsi-Atlantilta, joten noi pärskeet kasteli kaltsin aika hyvin.

 

Onneks oli kemikaaleja mukana...

No loppujen lopuksi löytyi ryhmä ja ohjaaja totes, että no climbing today. Eli köysiratapuuhasteluun oli tyytyminen. Ei se mitään mukavaa sekin oli. Kaks kertaa hujautin valjailla alas lätäkköön ja yhden kerran käsillä taljasta roikkumalla. Paikka oli makee luonnonallas, johon tuli vettä isoilla aalloilla (nyt) ja kuulemma tyynellä kelillä vesi lämpenee mukavasti.

Köysien virittelyä

"Zip Line" kireellä, eli molemmissa päissä oli pultit kalliossa ja ne kirraili köyden siihen väliin, josta sitten taljalla laskettiin alas lätäkköön. Tuonne mentiin uimalla tuosta yli ja kiivettiin tosta köyden kohdalta suoraan. Eihän se nyt mitenkään kiipeilyllisesti haastava ollut ja yks fixiköysi siinä oli, mutta epäilen, ettei noin voisi toimia esim. Suomessa. Paria asiakasta hieman hirvitti...Jännä juttu se korkeus! 
Altaan perällä oli tommonen luola, jonka keskellä meni pulttireitti (liian kova mulle) ja vasemmassa reunassa ois menny pehmeempigreidinen reitti, mutta tultiin Miguelin (ohjaajan/oppaan) kanssa molemmat siihen tulokseen, että oli vähän liian ruosteiset ankkurit. Eikä toi niin kauheen mieltäylentävä reitti ollu muutenkaan ku vieressä ois ollu niitä 20-30m "oikeampia" reittejä. Märkänä tosin. Keskellä Miguel, josta voi hahmottaa mittasuhteita.
 
Splash! Hauskaa oli.

Ja tulihan sitä käytyä myös sukellusveneessä. Toi kolmemetrinen "Juanita" -keihäsrausku oli kyllä päheen näköinen kala. Käy kuulemma kerran päivässä ruokailemassa tarjolla olevan helpon aterian.
 

torstai 31. lokakuuta 2013

Tapanilan taputtelua

Viime sunnuntaina käytiin N:n kanssa Tapanilassa vähän muistelemassa muovin liidausta. Team Kärppään liittyi myös uusi jäsen, N:n lapsuuden tuttavuus Dirty Harry, joka oli ensimmäistä kertaa köysittelyä kokeilemassa ja ilmeisesti sai kipinän, koska nyttemmin on jo valjaita, kenkiä ja muuta romua hankittu.
Oma suorite aika vaisu, yks 5b ylös ja pakittelin toiselta. Rupes sattuun käteen vähän liikaa. On oireillu joku lihas tai jänne tuolla kyynärpään alapuolella jo jonkin aikaa (ei pitäis tehdä ruumiillista työtä, kun tulee paikat kipeäksi). Mutta ihan kiva keikka, pää kesti tauosta huolimatta ihan mukavasti mennäpultin ohi.

torstai 17. lokakuuta 2013

Kärppä's workshop -the series-

Do diin. Nyt on vähän tuunattu jääkaluja taasen. Varret sai perinteisen vulkanoituvan teipin ja DHL kiikutti Camusta liipasimet, jotka ruuvasin paikalleen. Mä en noista liipasimista muuten perusta, mutta kivihommissa on pariin otteeseen ollut käyttöä sille, että on tavallaan "toinen kahva" siinä pykälää ylempänä. Sain asiaa paremmin tuntevilta vähän vinkkejä tohon teroitusmaailmaan ja totesin, ettei ole tarpeen sohia viilalla vielä. Penetroituu ainakin duunipaikan puisiin portaisiin hyvin...

Jotenkin nyt aika malttamattomana odottaa kuokkakautta ja eritoten mixed-juttujen opettelun jatkoa, vähän kun niiden makuun viime kautena pääsi.Saa nähdä, miten kivihommat noilla toimii, Fusionithan oli siinä tietty "the aseet". Uskoisin kuitenkin, että mainiosti, koska mun mixed reitit on pääasiassa positiivisia tai max. ysikymppisiä raapimisia. Ehkä mulla on vaan niihin vanhan liiton vehkeisiin lämmin suhtautuminen kun ne oli mun ekat hakut. Odotettavissa on, että jostain piilostaan kohta ryömii sapelit kädessä Mysterious M, joka mahdollisesti piakkoin ansaitsee lisänimen Dr.War.

Eilen heitin sitten yövuoron Cavessa. Perussettiä.

Teippiä varteen.

Liipasimet kiinni. Halusin laittaa ne tohon selkeästi kahvan puolelle kun mulla on aika pieni räpylä, niin pystyn nyt hyödynttän niitä etusormilla myös, jos alkaa tuntua siltä.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Fiilistelyn sietämätön keveys.

Kävin äsken itsekseni Cavella. N ei valitettavasti päässyt osallistumaan. Paukuttelin kerrankin tavoistani poiketen greideillä 5b-5c runsaasti reittejä. Toistoja, toistoja ja toistoja. Samalla saittasin vahingossa yhden kutosen ja toistin yhden 6a:n. Mutta en kerrankin ruvennut projektoimaan jotain itelleni liian vaikeaa perseenhinkkausta. Välillä vaan poikkaroin kaikilla otteilla, mutta seinällä tuli oltua paljon. Kehittävää. Ajan kuluminenkin siinä sopivasti unohtui. Kuten joskus totesin, on päiviä ja sitten on niitä toisenlaisia päiviä. Tää oli niitä parempia. Ei paljon eilen duunissa alkaneet YT-neuvottelut puristanu.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Hakkuvaihdantaa

Laitoin eilen vanhan mallin BD Fusionit slouppiin myyntiin ja kaupat sovittiin saman tien. Miksi? Koska verrokkina N:ltä lainaamani Simondit viime talvena tuntu vaan yksinkertasesti niin paljon paremmilta mun käytössä. Fusioneissahan ei sinänsä hakkuina ole mitään vikaa. Ne on pirun hyvät hakut. Ines Papert kiipee niillä kisoissa. Siinä se juttu sit varmaan onkin, että mä olen Ineksen kanssa vähän eri sarjassa. Ne on turhan käppyrät mulle, enkä varmasti tule ikinä kiipeämään sillä tasolla, että ne hakut pääsisivät oikeuksiinsa. No, ne lähti nyt semmoseen kotiin, että varmasti pääsevät. Rovaniemen suuntaan. Täytyy nyt lunastaa N:lta Simondit pois, hommata niihin liipasimet ja teroittaa ne minua miellyttäviksi (ihkuu, pääsee räplään gearia...).


Tossa vähän kuvaa, josta toi käppyryysero käy hyvin ilmi. Vasemmalla siis Simondit, oikealla vanha Fusion.

torstai 26. syyskuuta 2013

Täällä taas

Pari Caven keikkaa takana ja kerran käytiin N:n kanssa Mylliksessä ulkobouldereilla sitten viime kirjoittelun. Eilen olin itsekseni BK:ssa yövuorossa työstämässä. Kyllä sen taas käsissä huomasi, että harjoitusta ei ole ollut. Sain sentään yhden 6a sinisen simpukkareitin pallon vierestä topattua. Sitä olen aiemmin pari kertaa tapaillut. Oli kivaa.

Syksy on nyt ilmeisesti täällä ja parina aamun on autonlasit olleet jäässä. Hakkukausi lähestyy...Joten sen kunniaksi Kärppä vaihtaa talvikarvaan myös bloginsa ulkoasun.

Lajia harrastettu harvakseltaan, mutta gearille on ollut sentään jotain käyttöä. Pysyy juniori paremmin paikallaan.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Se on asennekysymys.

Neljä viimeisintä (ja kohtalaisen harvakseltaan toteutettua) kiipeilykertaa ovat olleet, miten sen nyt sanoisi, tarkoituksenmukaisia. Puuhassa on ollut koko ajan tekemisen meininkiä ja vaikka kaikki kerrat ovat olleet projektointia ilman mitään toppailuja, niin se on pitkästä aikaa ollut merkityksetöntä. Kiipeily on yksinkertaisesti ollut vain kivaa.
Eilen heitettiin N:n kanssa iltakeikka Caveen ja perseen hinkkaus patjaankin oli poikkeuksellisesti kivaa. Sinne tosin on tullut pari mielenkiintoista pitkää reittiä, joiden olemassa olo lämmittää köysittelijän sydäntä. Totta puhuen en muista, milloin viimeksi olisin nauttinut lajista näin paljon, kuin näillä viimeisillä kerroilla.

Rakkaudella kivelle:
-Kärppä-

maanantai 12. elokuuta 2013

Solvalla 3.

Eilen oli sitten viimeinen kesälomapäivä. Viikkoa ennen juhannusta kun jää lomalle, niin ei ollut ihan luksusta töissä olo tänään.
Onneksi eilen kuitenkin päästiin harrastamaan Nuuksioon N:n ja uuden tuttavuutensa, jolla muuten oli aatelinen etunimi, kanssa. Oli aikomus sitä keskeneräistä vitosta työstää, mutta kruksi kuulemma oli märkä, niin ei sit huvittanut. Kaima sen tosin kiipes märkänäkin. Projektoitiin viereistä 6a:ta ja ihme kyllä, siihen rupes tuleen jotain järkeä pikkuhiljaa ja fiilis oli ihan kohdallaan. Vaikka en topannut, niin se edisty ihan kivasti. Lopussa vaan on aikamoinen rannari mun makuuni. Toinen vaihtoehto ois tunkee sinne halkeamaan jotain romua. Pitää kattoa. Toisaalta tekis mieli varmistaa se romulla, toisaalta, sportti on sportti. Ei se ehkä kuitenkaan ole tarkoitettu sekareitiks.
N:lla on sen sijaan nähty parempiakin päiviä, mutta ei siitä sen enempää.

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Rohektointia.

Noin viikko taapäin käytiin BigL:n kanssa Vihersalossa projektoijmassa Tulenkantajaa (7a), kun sen viimeinkin löysimme. Kartta helpotta muuten pirusti noissa hommissa... Kävin myös äsken siellä itsekseni tunnin vääntämässä. Reittihän on varmasti liian vaikea mulle nykyisellään, mutta linja on niin mahtava, että jonain päivänä se täytyy kiivetä. Joten paineita kapteenin puristamiselle on luvassa ja BK:n vuosijäsenyyskin meni harkintaan...
Tavoitteena vois olla kiivetä k.o. pätkä ennenkuin täyttää 40v.

Tollanen töppyrä.

Sivuprofiili. Onhan toi aavistuksen päälle kaatuva.

Kärppä-Fashion suosittelee: Kesän trendikkäimmät kemikaalit.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Kesä menee...

Sen jälkeen kun mun kesäloma alko kahta viikkoa ennen juhannusta, olen kiivennyt tasan kerran. Pari päivää sitten käytiin Vihersalossa BigL:n kanssa taas projektoimassa. Pääsin pykälää aiempaa pidemmälle sillä megalohkareella, mutta pahasti näyttää siltä, että se puoliväli on liian nihkeä. Scoutattiin ne pari puuttuvaa lohkaretta ja niissä on kyllä pirun hienoja linjoja projektoitaviks, vaikkakin turhan vaikeita. Positiivista oli se, että vaikka olin hakannut päivän halkoja tontilla, jaksoin hinkata sitä meidän lohkareen kuluttavaa alkua enemmän kuin viime kesänä tuoreilla käsillä. Tänään BigL oli tontilla orjatyössä ja käytiin veneellä kurkkaan pari kalliota. Eka on ihan ok trädikallio, toinen taas, no....

Kauempaa se vielä näytti joltain, mutta läheltä selvis, että se on yks v...n iso kivikasa, jossa pienen mökin kokoiset lohkareet lepää ämpärin kokoisten kivien varassa. Metrin levyisiä luolia metrin syvällä pinnasta, 10 cm paksuisia neliöiden kokoisia irtofeissejä ym. kivaa. Tuli semmonen fiilis, että tuolla kiipeäminen on niitä juttuja, joita ei pidä tehdä. Jos ei sitten halua kuolla. En ole moista kivikassa nähnyt kyllä missään. Tavallaan aika siisti, mutta tavallaan aika pelottavaa kun huomaat "maan pinnalla" kävellessäsi, että kas, vieressä on viis metriä syvä reikä maassa.



Maaorja tutkii yhtä luolan alkua kallion solidimmassa kohdassa.
 
Ei tosiaan ole paljon kiivetty, mutta pädi ei missään nimessä ole ollut jouten kesän aikana...
 

perjantai 31. toukokuuta 2013

Greidin pompsautusta.

Eilen jostain mystisestä syystä bouldergreidi jätti 6a+:n ja 6b:n väliin ja pomppasi suoraan 6b+:aan. WTF?
No joo, kyseessä siis Konalan Caven yksi keltainen reitti, jota olin työstämässä kolmatta kertaa ja se oli sellainen mulle sopiva, eli ei mikään kammonega hirveetä krimppailua sisältävä hässäkkä vaan paremminkin sellanen herkkä jalkatyöskentelyreitti. Tai kuten N sitä kuvaili: "Ihan perseestä". Tuli pikku paniikki kiivetä se kun olivat just purkamassa otteita k.o. muodosta pois maalauksen takia ja olin vainunnut aiemmin, että toi vois olla mulle mahdollinen greidin kaunistaja. Suostuivat jättään sen kulman vielä hetkeks rauhaan.
Loppujen lopuksi se meni alkuperäisellä tasapainobetalla, mutta tovin muuta puuhattuani toppasin sen vielä uudelleen omalla, aiemmin yrittämälläni betalla. Useinkaan ei ole ainoita oikeita vaihtoehtoja. Hieno reitti! Kevyt kiskaisu ylös oikealla kädellä alkuotteesta, puolipitkä veto vasurilla muodon päälle otteeseen, oikea jalka alun käsiotteelle, manttelointi selän takana vasurin päälle, oikea jalka oikean käden kanssa samalle otteelle, vasemman käden korjaus, oikea käsi seinää hiplaten kauas vasemmalle ylös tasapainottaan, vasen käsi suorana, vasen jalka samalle otteelle (tässä kohtaa pelottaa) ja sitten jalkojen varassa kädet seinää hiplaten rauhallinen kääntö ylös oikealle toppiotteeseen. Beta 2: Kun vasen käsi on selän takana, vetäistään suoraan ylös vasemman käden sormet toppiotteen pokettiin. Saattaa pysyä, yleensä kuitenkaan ei. Vauhdin pitää olla ainakin mulla just kohdallaan ja pysähtyä siihen oikea jalka suorana kohtaan. Liian kovaa jos vetää, niin kroppa lähtee irti seinästä, liian hiljaa niin ei ylety. Superb!
Käytiin sitten illalla palaamassa Riistavuoressa maanpinnalle kuitenkin...

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Notta näin.

Kun ei kerran ehdi kiipimään, aina voi suunnitella uutta, uljasta Kärppä-logoa!

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Solvalla 2

Lauantaina tehtiin paluu paikalle N:n kanssa. Yrkkäilin pariin otteeseen sitä toista vitosta vasemmasta laidasta. En tietty päässyt, mutta hyvää oli se, että kiipesin kuitenkin niin pitkälle kuin pääsin ja siitä sitten sturtsit. Eli ei pakiteltu jatkolle huilaamaan. Täytyy yrittää tuoreilla käsillä. Vähän olen olevinaan lyhyt siihen kruksiin, mutta sehän on tunnetusti huono tekosyy. Yritin myös trädittää 4+ reittiä, mutta pää ei oikein antanu myöten siihen touhuun. Ihan kiivettävissä, täytyy vaan saada fiilis kohdalleen. Siitäkin sain kehiteltyä jotain hyödyllistä kun pakittelin sitten viereisestä pultista, niin tuli kaman kans säätämistreeniä vähäsen
N työsti aika kiitettävästi yhtä 6a+:a pitkään ja hartaasti pala kerrallaan. Ehkä se jo ensi kerralla toppaa sen.


 


Pari kruksipudotusta:


Tossa vielä N.n tyylinäyte, miten siitä kruksista oikeesti mennään.
 

Kiipeily on badass-hommaa. Ja tämähän tuli laskeutuessa irrottamaan jatkot seinältä. Mutta laskeutumisessahan tunnetusti sattuu eniten onnettomuuksia kiipeilyssä.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Rape of harmony

Tiedättehän sen tunteen kun homma rokkaa. Keli on kohdallaan, linnut laulaa, reitit asettuu greideihinsä ja greidit tuntuu löysiltä. Loppujen lopuksi saattaa käydä niin, että greidit menettää merkityksensä ja kiipeily on vaan kiipeilyä. Silloin saattaa vaivihkaa se greidikin pompata. Tämmönen fiilis mulla oli mm. Joutsan FA mixtareitillä tuossa kevättalvella.
Sit on niitä toisia päiviä. Tänään oli sellanen päivä. Käytiin N:n kanssa Pihlajamäen bouldereilla ja paikkahan reittien puolesta oli ihan jees, mut ku homma kusee, niin sit se kusee. Ei ollu lauantain Nuuksion fiiliksestä mitään jäljellä. En päässy kutosen, vitosen, enkä nelosen boulderia ylös. Kaikki oli vaan niin vaikeeta. Kupoli ei vaan toiminu, eikä pysyny kasassa millään. Linnut ei laulanu, taivaan ainoa pilvi oli mun kohdalla ja nelostien melu vitutti. Tossa kohtaa on kaks vaihtoehtoa, joko kerätä ittensä tai lähteä himaan. Päädyin tällä kertaa jälkimmäiseen.
On hyvä, että näitä päiviä tulee, koska muuten ei ehkä osais arvostaa riittävästi niitä toisia päiviä. Uhoamisestani huolimatta en kuitenkaan laita kamoja vielä myyntiin.

Solvalla

Käytiin viime lauantaina N:n kanssa tutustumassa Nuuksion (http://27crags.com/crags/solvalla/topos/sector-1-1057) kallioon. Kohtalaisen helppo access, mukavan rauhallista (Rollareihin verrattuna), mukavia reittejä tasollemme. Pienihän se tosin on ja kiven laatu ei ollut ehkä sitä kaikkein näppiystävällisintä, mutta jäi kutina, että tänne uudestaan.
Yhden reitin toppasin, yhdessä poistuin vahingossa väärälle reitille ja yksi jäi sitten projektiasteelle. Kivaa kuitenkin. Helppoa luomuakin voisi tuolla harjoitella.
Ekana lähdin Kiss Me 5c reitille miltei saittiin (näin sivusilmällä jonkun kiipeävän ja juttelin vähän reitistä). Oli kyllä taas pääkopassa haastetta mennä "tuntemattomaan" ohi pultin, vaikka ainahan sieltä otteita löyty. Se vaan kun et yhtään tiedä, mitä sieltä tulee, rupee jänskättään. Ainaski mua. Yritin saitata myös toisen reitin myöhemmin, mutta karkas topissa väärään ränniin (helppous houkutti).


Projektia. Kuinka kauas kalliosta sen perseen oikein voi saada? N muuten toppas tämän, mutta siitä en viitsi kateellisena laittaa kuvaa.
(C) Kumi


Kerrankin oltiin itteämme fiksummassa seurassa liikkeellä.
(C) Kumi


Samaa vääntöä. Kun ei mene, niin ei mene.
(C) Kumi


Mr N. oikeassa laidassa Indiana Jonesilla 5c lähestyy toppia.
(C) Kumi








maanantai 22. huhtikuuta 2013

Mietteitä.

Lauantaina käytiin tokaa kertaa ulkona N:n kanssa. Pari boulderkeikkaa Lintukalliolle heitetty. Ei mitään maininnan arvoisia tekoja, mutta pääasia, että ulkokausi tälle kesälle on korkattu. Pari Caven keikkaa myös edellisen kirjoituksen jälkeen käyty, eli ei tässä ihan nollilla olla, vaikka erinäköisten kiireiden vuoksi harrasterintamalla rauhallista on ollutkin.
Ei vaan jaksa nykyisellään päivittää blogiin jokaista "käytiin hinkkaamassa sitä samaa sinistä vitosta Tapanilassa" -tyyppistä harrastekertaa. Tulee ehkä ennemminkin kirjoteltua, jos on jotain itselle hienoa tullut koettua.
Ja hienoa on se, että nyt mulla on 4kpl C4:a!!!

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Mä alan pikkuhiljaa tajuamaan...

...ehkä. En mä siis voi väittää vielä ymmärtäväni, mistä on kysymys, mutta alan pikkuhiljaa ymmärtämään. Tänään BigL:n kanssa kahlattiin hangessa kalliolle kilsa välillä puoleen väliin pohjetta, välillä munia myöten. Siis lumikengätkin ois ollu saatavilla, mutta ei tullu otettua mukaan. Sitten kiivettiin yhtä ränniä puoleen väliin reittiä, jossa sai korvat, sieraimet ja silmät täyteen sammalta ja vettä valutti niskaan koko ajan. Sitten kun tein pakituspäätöksen, kun ei taas pää kestänyt lähtee tavoittelemaan jotain, mitä ei tiennyt olevaksi. Pakit sitten sellasesta kuivasta viiden sentin paksuisesta katajasta, joka oli 20cm:n hyllyllä. Hyvin kesti. Ja oli ihan älyttömän siisti keikka. Fiilikset oli aika tapissaan kyllä. Hirvee kahlaaminen, lyhyt ähräys ja pakit. Ei sinällään mitään järkeä, mutta jotain koukuttavaa siinä on.
 Se, että yrittää kiivetä jotain, mitä kukaan ei todennäköisesti ole koskaan kiivennyt (vaikkakin reitti ei ole vaikea) trädinä, niin se vaan on jotain käsittämättömän polleata. Ainakin mulle. Se, että nyt tuli pakit, oli normi settiä, ehkä se seuraavalla kerralla menis. Tai sitten ei. Pää ei kestäny lähteä siitä "varmasta" katajasta slouppavalle kivelle könyämään vaikkakin siellä yläpuolella näytti olevan hyvä kiilan paikka. Ehkä. Siihen välille ois kyllä saanu jonkun haan piestyä, jos ois ollu. Menee hankintaan. Tietty, ois myös voinu noudattaa vanhaa ohjenuoraa "if doubt, run it out", mutta siinäkin tarttis sitä selkärankaa...
 Myöskin alan tajuamaan miks toi trädi on aika reteetä. Kun viet romut ite mukanas ja siinä oot just sä, se kivi ja ne romut mitä sä sinne laitat. Tulee suhtauduttua aika paljon harkitsevammin oikeastaan ihan kaikkeen siinä touhussa. Sportissa voit yrittää ja yrittää ja kun et enää jaksa, niin kaveri laskee sut alas. Tossa on vähän mietittävä, että mistä voi pakittaa ja mistä ei.
Alan tajuamaan lajistani jotain, jonka olemassaolon olen tiennyt, mutta jota en ole nähnyt.

Menomatkan vähälumisimpia kohtia. Makia harjanne.

Kiiloja sai sovittaa...

...ja liikkuvaleukasia.

Äktiöniä.

Vakuuttavan oloinen kanto, siihen slinga.

Vakuuttava pakkiankkuri.

Oishan tässä roikkunu vaikka koko seurakunta.

BigL:n tyylinäyte. Se on se liikkeen lumo...

Oksettaa...

Oli siellä jäätäkin. Ja keli oli aika kohdallaan!


Paluumatkalla. Täällä jossain niiden meidän jälkien pitäis olla...
 
Hey little thing let me light your chemicals, 'cause mama I'm sure hard to handle now...
....


 

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Boulderoimassa

Notta lauantaina Cavessa. Mähän oon urputtanu, että toi muoviboulderi ei oikein maistu, eikä se hirveesti maistunu nytkään, mutta nyt tuli kuitenkin edellisestä kerrasta poiketen jotain väännettyä. Peräti yhden reitin toppasin, joka oli semmonen egonpönkitys 6a. Eli 5b ois varmaan lähempänä totuutta. No, yhtäkaikki ihan kivaa oli ja nakit tuli kipeäksi.

N. Vääntää...

Mr. N. Syöttää tuttuun tapaansa vauhdilla yhtä 6B:tä.

Me "Arton" kanssa olemme sen sijaan sisäistäneet lajin syvemmän olemuksen ja korkeamman tietämyksen tason.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Aktiviteettejä

Viime viikko oli pitkästä aikaa harrastepainotteinen. Su trädimixtaa, ma ja ti muoviboulderia (tosin aika heikolla sykkeellä) ja torstaina M:n kanssa louhimassa jäätä pirunkalliolla. Toi muoviboulderi ei oikein tuppaa maistumaan. Ei vaan huvita nykiä persettä patjasta. Ulkona boulderikin on ihan kivaa. Ehkä se ei vaan oo se klassinen "mun juttuni". Sunnuntain mixtahässäkkä ja torstain jääkilkuttelu sen sijaan maistui hyvin. Pirunkallio nyt tietysti on sellainen stadilaiskiva paikka helpolla lähestymisellä ja muutenkin kliiniä, kun on pulttiankkurit valmiina. Toisaalta, sinne voi sentään mennä työpäivän jälkeen, mikä on aika haasteellista monissa muissa ulkopaikoissa talvella. Testissä oli Mr. N:n ostamat hakut: Simond Anaconda Cup. Tuntu kyllä pirun paljon paremmalta tollasella loivalla jäällä kuin noi vanhan liiton Fusionit. Vielä kun niissä ois triggerit, niin hyvä ja saahan ne niihin lisävarusteina.

tiistai 19. helmikuuta 2013

Hypetystä

No niin notta tuota joo. Mentiin BigL:n kanssa sunnuntaina Joutsassa samalle kalliolle, josta joulun välipäivinä käytiin pakittelemassa. Olin psyykannu itteäni aika lailla uudesta vuodesta asti tohon kyseiseen ränniin. Aiemminhan molemmat pakitettiin siitä kohtaa, kun ois pitäny ruveta kiipeemään sen helpon alun jälkeen. Lisäksi tähän vielä taanoiset olkapäävaivat siihen, niin lähtökohdat ei ollut meidän kannalta parhaat mahdolliset. Mulla oli kuitenkin yks salainen ase, jota se pirun kivi ei tiennyt: Olin saanut hankittua Fusioneitteni kahvoihin jatkopalat Mr. Korosuolta Ruotsista asti (kandee muuten lukee sen blogista gear-raportit. Huomaan juurikin kiipeäväni vääränlaisilla hakuilla. Noi ois joo hyvät hardcore drytool figure-4 hommissa ja tosi jyrkällä jäällä. Eli kaikessa, mitä mä en kiipee. No, noilla mennään, halavalla sain).
Toivoin niiden gurun jatkopalojen mukana tulleen hieman taikaa hommaan. Ja tulihan sitä! Ylös meni. Core näytti reitin korkeudeksi 22m, josta eka puolikas on todella loivaa ja siihen saa pari pomminvarmaa varmistusta, sit on pikku poikkari vähän jyrkemmällä, jonka päässä saa todella luottamusta herättävän kuivan, neljän sentin paksuisen pihlajan ympärille slingan. Sit on hylly, josta alkaa se kiivettävä osuus. Tosiaan, toka kertaa trädiromut mukana ever, niin psyykkisesti oli aika timangi se kiipeilyosuus kun kivi oli rapaista paskaa ja sinne sai kaks varmistusta, joista toinen ois ehkä pitäny. Ensimmäinen ei. Ei se ehkä loppujen lopuksi ollut kuitenkaan paras mahdollinen träditreeni... No, tiettävästi olen nyt ensinousija, niin voinen antaa kyseiselle rännille nimen "Kasvatustieteen perusopinnot" Greidi? Hmmm, mä oon vähän huono greidaamaan yhtään mitään, mutta jos sitä jonkin opin mukaan alanumeroilla rinnastaa kalliolle, niin teknisfyysiseltä vaativuustasoltaan se olis sit varmaan M5, eli ei mikään paha kenellekään, mutta siitä vaikeasta osuudesta tekis mieli sanoa, että huonosti varmistettavissa. BigL veti tyylikkään toiston heti perään, että se voinee downgreidata sen kohta.
Lopputulemmana fiilis oli kyllä aika käsittämättömän pollea kun hakku tavoitti toppimännyn. Kiva oli pitkästä aikaa kiivetä itselle jotain ääriraja-juttua (menttaalista). Jännä homma kun viimeksi lähdin tutkimaan reittiä, niin tuli pakit. Nyt lähdin asenteella, että mä pystyn sen kiipeemään, vaikka en sais mitään romua sinne, niin kas, menihän se sai sitä romuakin vähän kuitenkin. Ja otteitakin löyty ihan eri tavalla hakuille.
Tänään kävin vähän Konalan BK:lla rimpuilemassa, siitä ei sen sijaan taaskaan tullut juuri mitään, mutta oli siinäkin se positiivinen asia, että olkapää ei vaivannut.

And the 1st prize is.....

BigL:n perse könyää ränniä ylös.

Herraa puhalluttaa suorituksen jälkeen. Nyt sai muuten "light and fast" ihan uuden merkityksen. Sillä on tossa kuvassa mun kengät, raudat, hakut, frendit, jatkot, kiilat, kypärä, hanskat, takki. Kalsarit ja valjaat oli sentään omat.

Kostoks joutu hakeen ylä-ankkurin kiertotietä...
 
 
Ja tossa vähän videontynkää paikalta:
 

Kasvatustieteen perusopinnot from Kärppä76 on Vimeo.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Motivation

Par kertaa käyty N:n kanssa Tapanilassa, mutta pikkasen on ollut motivaatio kateissa tuon muovin kiipeämisen suhteen. Johtunee osittain siitä, että ulkona on vaan niin siisti väsätä. M:n kanssa toissa viikonloppuna käytiin jäätä kilkuttelemassa Pirunkalliolla ja se kyllä maistui. Toinen syy muovin huonoon makuun lienee se, että kehittymistä ei ole havaittu aikoihin, joka luonnollisesti johtuu siitä, että lajia ei harrasta tarpeeksi. Pitäisi saada kiinni taas siitä kiipeilyn ilosta ja unohtaa kaikki vitun greidit. Pitänee siis ruveta liidaamaan mulle helppoja reittejä ja ehkä yrittää hieroa tekniikkaa paremmaksi. Se on se liikkeen lumo...
Toissapäiväinen Tapanilan setti ei oikein sujunut kun tuo olkapää/ojentajaseutu on vaivannut tässä jonkun aikaa ja se on oireillut muutoinkin. Ei ole kipeä jatkuvasti, mutta tietyt liikkeet vihloo hetkittäin ja on vähän voimaton. Esim. lukotus on käytännössä mahdotonta ja senhän tietää, mitä se esimerkiksi jääkiipeilyssä aiheuttaa... Työterveyslekuri arveli tänään kyseessä olevan kiertäjäkalvosimen rasitusvamma. Viikon kuuri tulehduskipulääkettä ja kiipeilykielto. Jos ei tokene, ultrataan.
UGH, olen puhunut.

tiistai 1. tammikuuta 2013

Varusterakastaja.

Kaikille lajiin (tai muihin osuviin lajeihin) vähänkin vihkiytyneille termien "kamahomoilu" tai ensimmäisellä ulkolaisella "gear-gayness", sisällöt lienevät ainakin jossain määrin tuttuja: Vaikka köyden nyplääminen läpi on turvallisuusjuttu ja loppujen lopuksi aika tympeetä, niin jotain viehättävää siinä on. Ja jos ollaan huomenna lähdössä kiipeämään ulos, on rojut pakko välpätä edellisenä iltana läpi ja ojennukseen ties monennenko kerran, vaikka hyvin tietäis, että kaikki on just niinku pitääkin. Tai miten palkitsevaa voikaan olla pohtia reitin juurella, mitä romua sinne nyt pitäisi kantaa mukanaan. Meneekö perusräkillä vai ottaako lisäksi jotain? Millä varmistat? Tuleeko liikaa painoa? Mitä jos tulee pakit?
Rupesin tuota ilmiötä pohtimaan sitten hivenen tarkemmin ja tulin nopeasti pariin johtopäätökseen:

Tuo varusterakkaus voitaneen jakaa ainakin kahteen pääkategoriaan. Ensimmäisen ja toisen prioriteetin varusteisiin kohdistuva rakkaus:

- Ensimmäisen prioriteetin varusteisiin laskettaneen suoraan kiipeilyyn liittyvät gearit, kuten kengät, valjaat, jatkot, kiilat, frendit, hakut jnejne.

- Toisen prioriteetin varusteisiin kuuluu sitten kaikki lajia epäsuorasti tukeva roina, kuten sukset, lumikengät, kamerat, GPS:t, fillari, auto (näillä pääsee pelipaikoille). Untuvatakki, hanskat, käsienlämmittimet, keittimet, teltat, makuupussi jnejne. nämä taas mahdollistavat varsinaisen lajin harrastamisen. Tietysti, asuinpaikkansa voi myös valita harrastusta silmällä pitäen ja pariutumisessa voi ottaa asian myös huomioon. Tässä kannattaa harkita tarkkaan, panostaako innokkaaseen kiipeilijään vai löytyisikö joku, joka olisi vain innokas varmistaja (voi olla hankalaa) ja jos harrastaa multipitch-juttuja (mä en), niin oishan se kiva jos toinenkin kiipee. Pohtikaa siis tarkkaan tämän kanssa.
Laitoin nuo hanskat nyt tähän toisen prioriteetin kategoriaan, vaikka aivan hyvin ne voisivat kuulua tuohon ensimmäiseenkin. Tämä lähinnä siksi, koska hanskoja on hyvä olla useammat (lämmittelyyn, kiipeilyyn, leirille yms.) ja myöskin esimerkkinä siitä, että varusterakastaminen ei ole mikään yksinkertainen tieteenala, kuten joku kasvatustiede.

Tähän astihan kaikki on ollut jokseenkin selvää linjavetoa noiden kahden suoran ja epäsuoran harrasteromun välillä. Kun ruvetaan pohtimaan sitten syvällisempää suhdetta geariin, homma menee hivenen monimutkaisemmaksi. Äkkiseltään vois kuvitella, että suhde noihin ensimmäisen prioriteetin varusteisiin olisi syvällisempi kuin lajia epäsuorasti tukeviin romuihin, mutta asia ei ole näin yksinkertainen. Otetaanpa esimerkki tuolta prioriteetti ykkösen puolelta: Ostat uudet valjaat. Nehän on "ihan kivat" hetken aikaa. Mutta vain "ihan kivat". Ja se riemu ei kestä kovin kauaa. Sen jäjlkeen ne ovat vain valjaat. Sen sijaan, kun hankit vaikkapa uusia frendejä tai hakut, niin niitä jaksaa hymyssä suin ihastella ja räplätä yhä toistuvasti. Sittenkin kun ne ovat jo kuhmuilla ja naarmuuntuneet. Samaten osa toisen prioriteetin rojuista saattaa aiheuttaa samaa mielihyvää kuin nuo "kovemman luokan" ensimmäisen prioriteetin" gearit. Tässä olen huomannut jonkinlaista yhtymäkohtaa pienenä poikana saatujen kovien ja pehmeiden pakettien kiinnostavuuden eroihin. Aina ne kovat paketit oli jännittävämpiä. Tämäkään ei ole sitten täysin aukotonta. Esimerkiksi hanskat kuuluvat ehdottomasti tuohon rakastettavampaan gearin lajiin, vaikka ovatkin pehmeää gearia.

Mielestäni tämä kaikki on kiipeillessä sitten täysin toissijaista, mutta joskus kun on taukoa turhan paljon, voi aina hyplätä romuja. Menttaalipuolella tämä taas valmistaa kiipeilijää itse varsinaiseen tapahtumaan. Jo aiemmin mainitsemani edellisen illan välppäys on tavallaan jo osa sitä kokonaisuutta ja näin ollen voidaan teoretisoida varusterakastamisen jatkavan jossain määrin sitä paljon puhuttua harrasteaikaa.
Edellisen kirjoitukseni edellisenä iltana romut kuntoon, karttapaikasta koordinaatit gepsiin, kypäräkameran viilaus ja sitten seuraavan päivän varsinainen suorite lienevät hyvin tyypillinen esimerkki miehen, gearin ja kiipeilyn kolmiyhteydestä...